1970-luvun legendaarisin lusikantaivuttaja saapuu Suomeen – Uri Geller esiintyy Tampere-talossa!

Kohta taipuu lusikka, mutta pysyykö Tampere-talo entisessä formaatissaan? Se nähdään huhtikuussa kun Uri Geller saapuu esiintymään Tampereelle. Arkistokuva vuodelta 2011, jolloin ikäisekseen erittäin hyväkuntoinen mentalistilegenda esiintyi pääkaupunkiseudulla. Laura Heino
Kohta taipuu lusikka, mutta pysyykö Tampere-talo entisessä formaatissaan? Se nähdään huhtikuussa kun Uri Geller saapuu esiintymään Tampereelle. Arkistokuva vuodelta 2011, jolloin ikäisekseen erittäin hyväkuntoinen mentalistilegenda esiintyi pääkaupunkiseudulla. Laura Heino

Taipuneiden lusikoiden erikoismies kestää pesua ja vuosia. Näin voi perustellusti sanoa tästä uutisesta: maailman tunnetuin mentalisti Uri Geller saapuu esiintymään Suomeen ja Tampere-taloon huhtikuussa. Ajatusten lukemisesta, lusikoiden vääntämisistä ja seisahtuneiden kellojen käynnistämisistä 1970-luvulla maailmankuuluksi noussut Geller nähdään Tampere-talossa keskiviikkona 19. huhtikuuta. Esitys tulkataan suomeksi. Geller on lisäksi yleisön tavattavissa show’n jälkeen.

Uri Geller hämmästytti sadat tuhannet suomalaiset suorassa TV-lähetyksessä tammikuussa 1974, kun hän esitteli ällistyneelle studioyleisölle ja katsojille telepatiaa, lusikoiden taivutusta ja pysähtyneiden kellojen korjaamista. Tästä muodostui esitys, jonka monet yhä muistavat ja joka nosti Gellerin nimen suomalaisten tietoisuuteen.

Geller on nykyisin jo 70-vuotias, mutta kiertää yhä ahkerasti ympäri maailman esiintyen ja luennoiden. Hänen esityksensä, An Evening With Uri Geller, pitää sisällään Gellerin tunnetuksi tekemää ajatustenlukua, lusikoiden taivutusta ja kellojen käynnistystä, mutta myös keskustelua elämänasenteesta sekä terveydestä ja hyvästä mielenlaadusta.

– Luvassa on interaktiivinen esitys, jossa myös yleisöllä on tärkeä osansa. Katsojat ovat tervetulleita ottamaan mukaansa lusikoita ja rikkinäisiä kelloja ja kokemaan saman tunnelman kuin silloin 1970-luvulla. Nuo ovat olennainen osa ohjelmistoani ja tiedän, että yleisöni niitä odottaa. Mutta ennen kaikkea haluan motivoida ihmisiä ja tuoda heille esitykseni kautta mielenrauhaa, positiivisuutta ja iloa elämään, Uri Geller kertoo tapahtuman tiedotteessa.

Napsauta tästä lukea koko artikkeli

search

Follow Uri

Scan to Follow Uri on Twitter

Latest Articles

Read All Latest Articles
Amazing Lectures! uri lectures
Motivational Inspirational Speaker
Motivational, inspirational, empowering compelling 'infotainment' which leaves the audience amazed, mesmerized, motivated, enthusiastic, revitalised and with a much improved positive mental attitude, state of mind & self-belief.

“There is no spoon!”

The Matrix

“The world needs your amazing talents. I need them”

Michael Jackson

“Uri Geller gave an absolutely resonating talk on his life and career. He had every single magician in the room on the edge of their seats trying to digest as much information as they could. Uri emphasized that the path to frame is through uniqueness and charisma and that professional entertainers must be creative in their pursuits of success and never shy away from publicity.”

Tannens Magic Blog

“The man is a natural magician. He does everything with great care, meticulous misdirection and flawless instinct. The nails are real, the keys are really borrowed, the envelopes are actually sealed, there are no stooges, there are no secret radio devices and there are no props from the magic catalogues.”

James Randi (In an open letter to Abracadabra Magazine)

“Absolutely amazing”

Mick Jagger

“Truly incredible”

Sir Elton John

“Eternity is down the hall And you sit there bending spoons In your mind, in your mind”

Johnny Cash

“I Have watched Uri Geller… I have seen that so I am a believer. It was my house key and the only way I would be able to use it is get a hammer and beat it out back flat again.”

Clint Eastwood

“Better than watching Geller bending silver spoons, better than witnessing new born nebulae’s in bloom”

Incubus


Urigeller_facebookDo you have a question? Contact Uri!